Afrikan tähtiä, taitoja ja sketsejä

Wihtiksen viimeisenä iltana toimituksemme sai haastatteluun partiojohtaja Suvi Väistön. Suvi kertoi, että päivä oli ollut helteinen, vielä kello 18 aikoihin lämpötila oli + 32 °C, joten uinti kuului päivän keskeiseen ohjelmaan.

Aamulla leiriläiset seikkailivat Afrikan elämyksissä Afrikan tähti -kierroksella. Iltapäivällä oli vuorossa taitopaja, jossa leiriläiset opettivat johtajille erilaisia taitoja. Lisähaastetta johtajille syntyi siitä, että heidän piti oppia taito iltaan mennessä ja esitellä taitonsa yleisölle iltanuotiolla.

Jos johtajiston taitoesitykset eivät olleet hauskoja, repesi yleisö nauruun viimeistään seikkailijoiden oman iltanuotiosketsin myötä. Myös johtajisto esitti oman sketsinsä, ei siitä sen enempää. Koska oli Wihtiksen viimeinen ilta, oli myös iltanuotio erilainen kuin yleensä: Lakua, lakua, lakua… Tällä kertaa leiriläiset saivat kuin saivatkin lakua, ja vieläpä Partiomammoilta!

Partiomammat Rape, Rasu ja Irmeli ovat olleet leirillä mukana leirikeittiössä. Mutta eivät mammat tosiaan sinne kyökin puolelle ole jääneet, nimittäin tänään lakunodella he opettivat leiriläisille erikoisen laulun:

”Mei faare mei till fremerike rei,
mei faare mei till ploi.
När skippet skerpper över plim plam ploi,
mei faare mei till ploi.
Mei mutsi muts till fremerike ruts,
mei mutsi muts till ploi.
När skepulade skipper över plim plam ploi,
mei mutsi muts till ploi.”

Jätä kommentti